tiistai 15. maaliskuuta 2011

Ravintola N:o 11 - Kuusihokki uudella nimellä

Helsingin Meilahden perinteikäs Ravintola Kuusihokki, joka tunnettiin myös lempinimillä Risuhokki ja Käpyhokki on jo vuosia jatkanut perinteikästä tarinaansa nimen Ravintola N:o 11 alla. Ravintola N:o 11 jatkaa hyvin pitkälti samalla perinteisellä konseptilla pienin modernisoinnein ruokalistassa. Historialliseen sisustukseen ei ole onneksi lähdetty tekemään muutoksia. Ravintola N:o 11 on oiva paikka, jos haluaa tutustua suomalaiseen ravintolahistoriaan ja viettää samalla hauskaa iltaa tai käydä täyttävällä lounaalla.

Ruoka, 8-
Ravintola N:o 11 ruokalistalla luotetaan kapakkaruokailun perinteiseen annoksiin. Ruokalistalta löytyy wienerleikettä, metsästäjänpihviä ja sipulipihviä sekä pienempään nälkään vaikkapa oopperaleipä. Annokset ovat mielestäni hyvin mutta yllätyksettömästi tehtyjä.

Palvelu, 8
Ravintola N:o 11 on kuin nykyisestä kiireisen hektisestä maailmasta irtautunut oma aikakammionsa. Palvelu on vanhalla suomalaisella tavalla hyvää, asiallista ja rauhallista.

Ulkoasu ja viihtyvyys, 9
Ravintola N:o 11 sisustus on säilytetty varsin lähellä alkuperäistä asuaan ja se tekeekin paikasta uniikin. Visakoivuiset seinäpaneelit, ajan patinoima parketti ja isot ikkunat tekevät käynnistä Ravintola N:o 11:ssa kuin pienen retken ajassa taaksepäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti