maanantai 14. maaliskuuta 2011

Ravintola Amigo - Hyvä ravintola 15 vuoden takaisin standardein

Ravintola Amigo on perinteikäs Ravintola Helsingin Tehtaankadulla Ullanlinnassa. Ravintola sijaitsee Tehtaankadun ja Neitsytpolun risteyksessä. Ravintola Amigo on espanjalaistyylinen ravintola. Kuten otsikko kertoo tämä ravintola on ollut aikanaan ihan hyvä ja toimiva mutta aika vain on ajanut ohi. Vielä 15 vuotta sitten tällä ruokalistalla ja palvelulla olisi saanut ihan kohtuulliset arvostelut mutta kun aika tuntuu Amigossa pysähtyneen samaan aikaan kun uudet kilpailijat ovat ajaneet molemmilta puolilta ohi sekä ruuassa että palvelussa.

Ruoka, 7+
Espanjalaistyylinen ruoka on kohtuullista mutta välillä keittiöstä tulee jotenkin kummallisia ratkaisuja. Tasalaatuisuus ei ole samalla tasolla kuin nykyaikaisemmilla ravintoloilla. Ravintola Amigo on silti ihan kelpo ravintola esimerkiksi juomapainotteiseen illanviettoon jossa punaviiniä haluaa säestää tapaksin.

Palvelu, 7-
Palvelu Amigossa on arvaamotonta ja vaihtelevaa riippuen henkilökunnan fiiliksistä. Tästä huomaa selvästi, että palvelussa ei ole mitään standardia vaan se on ihan henkilökunnan henkilökohtaisten ominaisuuksien varassa. Parhaimmillaan hyvää mutta heikoimmillaan välinpitämätöntä ja epäluotettavaa.

Ulkoasu ja viihtyisyys, 7
Ravintola Amigo on kuin elokuvalavastus menneiden aikojen ravintolasta. Jos sinun pitää kuvata elokuvaan ravintolakohtaus 80-luvulta älä suotta lavasta vaan mene kuvaamaan se Ravintola Amigoon.

Vaikka arvosteluni Ravintola Amigosta onkin hieman negatiivissävytteinen ei se tarkoita, etteikö sielläkin voisi olla illanvietto hauska. Parikin työporukan hauskaa illanviettoa tuolla on vietetty espanjalaistyylisten ruokien ja punaviinin kera oikein mukavissa tunnelmissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti