Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kiinalainen ravintola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kiinalainen ravintola. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. elokuuta 2016

Caverna - aika uskomaton kattaus lounaspöydäksi

Caverna on kesällä avattu kellariravintola Helsingin keskustassa Yliopistonkadulla. Jotkut vanhemmat ihmiset muistanevat paikan aikanaan siellä olleesta Cobacabana salsaravintola/yökerhosta. Itse kellaritilahan on valtava ja Nytin uutisen mukaan uudessa ravintolassa on 300 asiakaspaikkaa. Ravintolan omistajaksi kerrotaan Mai Nguyen ja keittiömestarina on Antti Ruotanen. Mai Nguyen on Kaupparekisterin tietojen mukaan myös Helsingin Vallilassa toimivan lounasravintola Savorin takana ja ilmeisesti samasta henkilöstä on kyse. Cavernassa sama Vallilassa toiminut lounaskonsepti on vain toteutettu pari mittaluokkaa isommin ja ravintola on auki myös iltaisin.

En ole testannut Cavernaa vielä kuin lounasaikaan joten arvioin paikan lähinnä siitä näkökulmasta.

Ruoka, 9+
Buffetruoka ei koskaan voine saavuttaa parasta arvosanaa mutta Cavernan lounasbuffet on erittäin laaja valikoimiltaan sisältäen esimerkiksi: sushia, kiinalaisia ruokia, yleensä 1-2 peruskotilounasruokaa, pizzaa, salaatteja, jälkiruokapöydän sekä kahvin/teen. Buffet on määrällisesti varmasti aivan omaa luokkaansa pääkaupunkiseudun lounasravintoloista. Laadullisesti ruoka oli yllättävän hyvää. Sushit arvioisin samalle tasolle kuin monet muutkin sushibuffet paikat, kiinalaiset ruuat olivat kasviksiltaan jopa parempia kuin kiinalaiset lounasbuffetit yleensä. Kotiruokavalikoiman liharuuat ovat olleet maistuvia. Ainoat isoimman miinuksen annan lounaspizzalle, joka maistui... ei miltään. Kokonaisuutena kuitenkin, jos tätä paikkaa arvioi lounasbuffetina, Caverna tarjoaa aika uskomattoman kattauksen verrattuna Helsingin keskustan aiempaan lounasbuffet tarjontaan.

Palvelu, 8+
Ystävällistä, asiallista ja kohteliasta. Olen asioinut paikalla vain itsepalvelulounaspöytä aikaan joten pöytiintarjoilun tasoa en pysty arvioimaan ja itsepalvelusta on vaikea antaa kiitettävää arvosanaa.

Viihtyisyys, 8+
Tippukiviviritykset ja vesiallasrakenteet voivat jakaa mielipiteitä mutta perusvärimaailma on kuitenkin aika rauhallisen vaalea ja miellyttävä. Lounaspaikaksi tila sopii mutta iltatilaisuuksista en ole ihan yhtä varma.

Tämä Yliopistonkadun ravintolatila on ollut vaikea liikepaikka monelle yrittäjälle. Onko siihen nyt saatu pidempiaikainen ravintola vai jääkö tämäkin nopeaksi kokeiluksi? Oma veikkaukseni on, että lounasravintolana paikka tulee varmasti menestymään, mikäli hinta-laatu suhdetta ei lähdetä radikaalisti huonontamaan alkuviikkojen jälkeen. Iltaravintolana menestyminen on suurempi kysymysmerkki. Itse en valitsisi Cavernaa perheen kesken ensimmäisenä illallispaikaksi mutta toisaalta, jos työelämässä pitäisi löytää paikka kymmenien ellei 100+ hengen ruokkimiseen, saattaisi Caverna isolla 300 asiakaspaikan salilla tullakin mielenkiintoiseksi vaihtoehdoksi rennompiin tilaisuuksiin. Joka tapauksessa onnea ja menestystä ja lounasta uskallan suositella varauksetta pizzaa lukuunottamatta.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Cheng Long - Pieni kiinalainen ravintola Mäkelänkadulla

Cheng Long on pieni kiinalainen ravintola Mäkelänkadulla. Ravintolan ulkonäkö ei varsinaisesti houkuttele mutta paikan ruoka on parempaa kuin nuhjainen ulkoasu ja pienet tilat antaisivat ymmärtää. Lounasaikaan Cheng Longissa on noutopöytä ja asiakkaita jonoksi asti. Kokonaisuutena Cheng Long on halpojen kiinalaisten ravintoloiden keskitasoa parempi paikka.

Ruoka 9
Cheng Longin ruoka on halpiskiinalaisten parempaa osastoa. Jopa lounaspöydän ruokiin on ajoittain saatu vahvaa makua. Hintatasoonsa nähden hyvää ruokaa. Erikoisuutena lounasaikaan sushipöytä 0,50€ lisähintaan kiinalaisen ruuan alkupalaksi.

Palvelu 8
Palvelu on energistä ja tottumattomalle suomalaiseen makuun ehkä hieman liiankin aktiivista mutta pienissä tiloissa isoilla asiakasvolyymeillä tämä lienee välttämätöntä paikan toimivuuden kannalta.

Viihtyisyys 7
Paikka on pieni eikä erityisen viihtyisäksi sisustettu mutta tällä hintatasolla halpiskiinalaiselta ei voi tietysti paljoa odottaa.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Szechuan - Halpaa take-away kiinalaista Töölössä

Kiinalainen ravintola Szechuan sijaitsee Töölössä Ruusulankadulla. Kyseessä on todella edullisemman luokan kiinalainen ravintola, jota suosittelen pääasiassa takeaway ostoksiin.

Ruoka 8-
Szechuanin ruoka ei aina ole ihan kiitettävää mutta kuitenkin kohtuullista hintaansa nähden. Lista on laaja sisältäen kaikki traditionaaliset kiinalaiset ruuat.

Palvelu 8-
Palvelu on ystävällistä mutta kommunikaatiovaikeuksia saattaa tulla kielimuurista.

Ulkoasu ja viihtyvyys, 7-
Suosittelen ravintolaa takeaway annoksiin.

torstai 17. maaliskuuta 2011

Ravintola Seaside Garden - hieman parempi kiinalainen

Ravintola Seaside Garden sijaitsee Tehtaankadun ja Sepänkadun kulmassa Punavuoren ja Eiran rajamailla. Samassa paikassa on ennenkin toiminut kiinalainen ravintola mutta Seaside Garden on toiminut paikalla vajaan vuoden. Ravintola Seaside Garden on halpiskiinalaisia hieman siistimpi ja parempi paikka kuitenkin edullisempaan ruokailuun.

Ruoka, 8 1/2
Lounasta Ravintola Seaside Garden tarjoaa seisovasta pöydästä ja muutoin ruoka tilataan varsin normaalilta kiinalaisen ravintolan listalta. Annoksissa luotetaan perinteisiin kiinalaisiin annoksiin mutta toteutus on aavistuksen keskivertoa laadukkaampaa.

Palvelu, 9
Ravintola Seaside Gardenin palvelu on tehokasta ja myös varsin ystävällistä. Kaikesta huomaa, että yrittäjävetoisessa ravintolassa pyritään asiakkaiden tyytyväisyyteen.

Ulkoasu ja viihtyisyys, 8+
Kiinalaiseksi ravintolaksi varsin hillitysti sisustettu Seaside Garden on siisti ja miellyttävä sisustukseltaan.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Empire Plaza kiinalainen ravintola Kampin keskuksessa

Kun ajattelee ravintola Empire Plazan lähtökohtaa, ostoskeskuksessa metroaseman ja bussiaseman yläpuolella vilkkaalla turistialueella oleva kiinalainen ravintola, voisi pelätä ruuassa olevan kiinalaisten makujen sijaan melkoinen rahastuksen maku. Siksi yllätys onkin jo positiivinen kun tämä Kampi kauppakeskuksen katutason ravintola onkin ihan siedettävä ja oikeastaan jopa kohtalaisen hyvä.

Ruoka, 8
Ravintola Empire Plazan ruoka on tasan kahdeksikon ruokaa. Kiinalaista perusruokaa varsin hyvin tehtynä ja suhteellisen laajalla ruokalistalla varustettuna.

Palvelu, 8
Ravintola Empire Plaza on varsin iso kauppakeskusravintola ja palvelu on vaihdellut käyntieni mukaan melkoisesti aina tarjoilijasta riippuen. Yleisesti sanoen kuvailisin kuitenkin palvelua ystävälliseksi ja yrittelijääksi.

Viihtyisyys ja sisustus, 8+
Kiinalaisen ravintolan voi saada toimimaan ilman vilkkuvia valoja ja rihkamaakin. Ravintolan värimaailma on rauhallinen ja tumma puu luo arvokkaan vaikutelman.