Näytetään tekstit, joissa on tunniste Japanilainen ravintola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Japanilainen ravintola. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. elokuuta 2016

Caverna - aika uskomaton kattaus lounaspöydäksi

Caverna on kesällä avattu kellariravintola Helsingin keskustassa Yliopistonkadulla. Jotkut vanhemmat ihmiset muistanevat paikan aikanaan siellä olleesta Cobacabana salsaravintola/yökerhosta. Itse kellaritilahan on valtava ja Nytin uutisen mukaan uudessa ravintolassa on 300 asiakaspaikkaa. Ravintolan omistajaksi kerrotaan Mai Nguyen ja keittiömestarina on Antti Ruotanen. Mai Nguyen on Kaupparekisterin tietojen mukaan myös Helsingin Vallilassa toimivan lounasravintola Savorin takana ja ilmeisesti samasta henkilöstä on kyse. Cavernassa sama Vallilassa toiminut lounaskonsepti on vain toteutettu pari mittaluokkaa isommin ja ravintola on auki myös iltaisin.

En ole testannut Cavernaa vielä kuin lounasaikaan joten arvioin paikan lähinnä siitä näkökulmasta.

Ruoka, 9+
Buffetruoka ei koskaan voine saavuttaa parasta arvosanaa mutta Cavernan lounasbuffet on erittäin laaja valikoimiltaan sisältäen esimerkiksi: sushia, kiinalaisia ruokia, yleensä 1-2 peruskotilounasruokaa, pizzaa, salaatteja, jälkiruokapöydän sekä kahvin/teen. Buffet on määrällisesti varmasti aivan omaa luokkaansa pääkaupunkiseudun lounasravintoloista. Laadullisesti ruoka oli yllättävän hyvää. Sushit arvioisin samalle tasolle kuin monet muutkin sushibuffet paikat, kiinalaiset ruuat olivat kasviksiltaan jopa parempia kuin kiinalaiset lounasbuffetit yleensä. Kotiruokavalikoiman liharuuat ovat olleet maistuvia. Ainoat isoimman miinuksen annan lounaspizzalle, joka maistui... ei miltään. Kokonaisuutena kuitenkin, jos tätä paikkaa arvioi lounasbuffetina, Caverna tarjoaa aika uskomattoman kattauksen verrattuna Helsingin keskustan aiempaan lounasbuffet tarjontaan.

Palvelu, 8+
Ystävällistä, asiallista ja kohteliasta. Olen asioinut paikalla vain itsepalvelulounaspöytä aikaan joten pöytiintarjoilun tasoa en pysty arvioimaan ja itsepalvelusta on vaikea antaa kiitettävää arvosanaa.

Viihtyisyys, 8+
Tippukiviviritykset ja vesiallasrakenteet voivat jakaa mielipiteitä mutta perusvärimaailma on kuitenkin aika rauhallisen vaalea ja miellyttävä. Lounaspaikaksi tila sopii mutta iltatilaisuuksista en ole ihan yhtä varma.

Tämä Yliopistonkadun ravintolatila on ollut vaikea liikepaikka monelle yrittäjälle. Onko siihen nyt saatu pidempiaikainen ravintola vai jääkö tämäkin nopeaksi kokeiluksi? Oma veikkaukseni on, että lounasravintolana paikka tulee varmasti menestymään, mikäli hinta-laatu suhdetta ei lähdetä radikaalisti huonontamaan alkuviikkojen jälkeen. Iltaravintolana menestyminen on suurempi kysymysmerkki. Itse en valitsisi Cavernaa perheen kesken ensimmäisenä illallispaikaksi mutta toisaalta, jos työelämässä pitäisi löytää paikka kymmenien ellei 100+ hengen ruokkimiseen, saattaisi Caverna isolla 300 asiakaspaikan salilla tullakin mielenkiintoiseksi vaihtoehdoksi rennompiin tilaisuuksiin. Joka tapauksessa onnea ja menestystä ja lounasta uskallan suositella varauksetta pizzaa lukuunottamatta.

torstai 27. elokuuta 2015

Hernesaarenrannan Hanko Sushi - Vain maiseman ja paikan vuoksi

Hernesaarenrantaan rakennettu uusi viihde ja ravintolakeskus sisältää myös Hanko Sushi -ketjun ravintolan. Hernesaarenrannan Hanko Sushi oli ehkä koko kesälomani heikoimpia ravintolakokemuksia joten se lienee julkaisun arvoinen.

Ruoka, 5-
Hanko Sushi ketjuhan on massamaisen sushituotannon ketju ja menin paikkaan tietäen, että sushi tuskin on parasta mahdollista mutta toisaalta harvoin Hanko Sushit ovat olleet aivan kamaliakaan. Lähinnä tusinasushia hieman ylihintaan. Kauppakeskuksissa pikaista ruokapaikkaa etsiessä ne ovat joskus tilanteeseen ihan sopiviakin. Samalla ajatuksella suhtauduin Hanko Sushiin tälläkin kertaa kun menimme Hernesaarenrannan paikkaan. Tilatessa kassahenkilö aloitti kertomalla, että he eivät sitten enää tee mitään tilauksesta vaan ruoka-annos olisi valittava muutamasta valmiiksi tehdystä take-away lajitelmasta. Päädyimme ottamaan porukalle muutamia erilaisia lajitelmia, jotka olivat selvästi seisseet valmiina rasioissa jo jonkin aikaa. Lisäksi kiinnitin huomiota, että rasiat olivat lämpimässä kassan vieressä pöydällä eivätkä edes kylmäsäilytyksessä. Terveystarkastaja saattaisi sanoa jotakin kalan oikeista säilytyslämpötiloista. Rohkeasti kuitenkin söimme kuivat annoksemme ja viitosen annan arvosanaksi ihan siitä ilosta, että vältyimme ruokamyrkytykseltä.

Palvelu, 5
Oikeastaan tuota ei pitäisi edes kutsua ravintolaksi. Jos kerran myydään valmiiksi take-away pakkauksissa olevia annoksia voisin yhtä hyvin käydä ostamassa ne paikallisesta S-marketista tai Stockan herkusta. Siellä ne sentään säilytetään kylmässä eikä pienen merenrantaan laitetun myyntikontin helteisen kuumalla pöydällä. Paikalla ainoana näkynyt kassahenkilö ei hänkään edustanut parasta mahdollista asiakaspalvelukulttuuria vaan lähinnä töksäytti aloituksen: "Emme tee sitten enää annoksia vaan näistä valmiista pitää valita...". Jos kerran paikkaa ei kannata pitää enää kunnolla auki iltaisin, eikö sen voisi sitten rehellisesti sulkea eikä pitää tuolla tapaa puoliksi auki. Ja siis emme olleet mitenkään viimeisellä minuutilla asioimassa vaan viralliseen sulkemisaikaan oli lähes tunti aikaa.

Viihtyisyys, 8+
Hernesaarenrannan terassihan on teoriassa loistava ajatus ja Helsinki kaipaa tällaisia merellisiä kesäisiä ravintolapaikkoja. Aurinkoisena iltana paikka on kaunis ja merinäköala tuo hienoa tunnelmaa. Valitettavasti paikka oli vain törkyisen sottainen. Ilmeisesti siivoushenkilökunta vaan on alimitoitettu paikan asiakasmääriin sillä pöydät olivat roskaisia ja sottaisia. Lisäksi kontteihin rakennetut ravintoloiden myyntitiskit ovat vähän halvan oloisia. Paikkaan sopisi sellainen tietty industrial-meininki ja konttitiskitkin saattaisi saada tyylikkäiksi mutta nyt ne ovat vaan lähinnä halvan oloisia, toisin kuin myytävien tuotteiden hinnat. Juomaan ja viihtymään tuleville asiakkaille paikka saattaa olla ok mutta ruokailijoille ei mikään elämys. Käyn Hernesaarenrannassa varmasti jatkossakin (ja olenkin käynyt tämänkin jälkeen) mutta tuskin ruokailemassa. Hinta ja laatu vaan eivät kohtaa lähellekään.

perjantai 10. elokuuta 2012

Sakura Ruoka - Sushi buffet Sörnäisten kurvissa

Sakura Ruoka on lähinnä lounasaikaan palveleva japanilainen ravintola Sörnäisten kurvissa osoitteessa Hämeentie 64. Sakura Ruoka tarjoaa sushibuffetia, joka on kohtuullisen miellyttävä kokemus.

Ruoka 9-
Sakura Ruoka sushi buffet on riittävän monipuolinen ja sushien lisäksi on tarjolla misokeittoa sekä joitakin lajeja salaattia. Sakura Ruoka sushibuffet on varsinkin lounasaikaan erittäin suosittu ja sushit buffet pöydässä eivät ehdi vanhenemaan vaan ovat tuoreita. Jos jotakin negatiivista pitää sanoa niin sushit ovat buffet pöytää varten ehkä tarkoituksella varsin isoiksi paisuteltuja suurella määrällä riisiä. Pienempi määrä riisiä riittäisi minun makuuni.

Palvelu 7+
Sakura Ruoka ravintolan palvelussa ei sinänsä ole ollut mitään suurta moitetta mutta itsepalveluperiaate, ajoittaiset jonot kassalle ja kielimuurin tuomat ongelmat erityistapauksissa estävät antamasta korkeampiakaan pisteitä.

Viihtyisyys 8-
Sakura Ruoka voisi toki olla enemmän ajatuksella sisustettu. Nyt se on pelkistetty ja lounasruokalamainen.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Sushi'N'Roll

Sushi'N'Roll on nuorekas sushiravintola Kapteeninkadun ja Pietarinkadun kulmassa. Ravintolassa on muutamia pöytiä mutta suuri osa asiakaskunnasta muodostuu take-away -ostajista.

Ruoka, 8
Sushi'N'Roll tarjoaa aivan maistuvaa ja pääosin hyvin tehtyjä sushiannoksia. Suosittuna paikkana henkilökunnalla on välillä melkoinen kiire ja se valitettavasti näkyy usein annosten ulkonäössä muttei onneksi mielestäni maussa. Sanoisin, että ravintola tarjoaa hyvän makuista mutta hieman nopeasti tehtyä ja aavistuksen hintavaa sushia.

Palvelu, 8+
Ystävällinen ja yritteliäs palveluasenne näyttäisi olevan henkilökunnan keskuudessa. Osa henkilökunnasta ei puhu suomea vaan asiointi täytyy hoitaa englanniksi. Nettivarausjärjestelmä tekee mukaan ostamisesta helppoa. Kiitettävään arvosanaan toivoisin enemmän täsmällisyyttä.

Ulkoasu ja viihtyvyys, 9
Arvioin paikkaa siis siitä lähtökohdasta, että se on selvästi tarkoitettu mukaanostoon ja pikaiseen asiointiin enemmän kuin pitkiin illanistujaisiin. Näistä lähtökohdista katsoen raikas ja miellyttävä sisustus sopii tähän ravintolakonseptiin hyvin.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Sushibar - Sunnuntaiseen sushinälkään

Sushibar on valoisan trendikäs sushipaikka Annankadulla. Ravintola on selkeästi perustettu ratsastamaan japanilaisten ravintoloiden trendillä ja valitettavasti sen huomaa sekä hinnoissa että laadussa. Ei ravintola ole toivottoman huono mutta sanoisin sen olevan aivan liikaa trendikkääseen visuaalisuuteen ja kassakoneen kilinään tai oikeastaan luottokortien viuhahteluun orientoitunut. Ainoa syy miksi itse olen paikalle poikennut on sen aukiolo ainoana sushipaikkana lähiseudulla sunnuntaisin. Arkisin hinta-laatu suhde on vienyt muualle kun on tehnyt mieli japanilaista ruokaa.

Ruoka, 7
Ei ruuan laadussa ole suurta valittamista mutta hinnat ovat aika korkeat verrattuna kilpaileviin ravintoloihin. Tusinasushia siistimmässä paikassa kalliimmalla on paikan henki.

Palvelu, 8
Ystävällistä, toimivaa ja miellyttävää muttei aina täysin asiantuntevaa palvelua. Kaikki sujuu hienosti, kun et kysy mitään liian vaikeaa.

Viihtyisyys ja ulkoasu, 9
Valoisa ja miellyttävä paikka keskeisellä sijainnilla.

Ravintola Koto - Hillitty japanilainen

Ravintola Koto on kuin japanilainen auto eli toimiva mutta kovin mitäänsanomaton. Japanilaista ruokaa sievästi mutta mitäänsanomattomasti tarjoileva Koto on toiminut jo jonkin aikaa uusissa tiloissaan Lönnrotinkadulla.

Ruoka, 8-
Japanilaisessa ravintolassa yleensä paikka näyttää vaatimattomammalta ja ruoka yllättääkin positiivisesti. Ravintola Kotossa minulle on käynyt juuri toisinpäin. Ei ruoka ole huonoa mutta jotenkin innotonta ja latteaa kuvailisin monia syömiäni annoksia.

Palvelu, 9+
Ravintola Kotossa palvelu on aina ollut hillityn ystävällistä ja toimivaa.

Viihtyisyys ja ulkoasu, 8
Rauhallinen ja hyvin ravintolan tyyliin sopiva vaalea sisustus. Jotain persoonallisempaa voisi tietysti aina toivoa mutta toimiva ja funktionaalinen paikka tuntuu olevan.

Len's Keishoku Bar - Minijapani Punavuoressa

Len's Keishoku Bar kertoo olevansa pieni perheyritys ja sen voi aistia ravintolassa asioidessaan sekä hyvässä että huonossa. Hyvässä sen huomaa siitä, että henkilökunta on aidosti kiinnostuneita työstää ja tuntuu tekevän sitä aidolla sydämellä. Silloin harvoin kun henkilökunta on tehnyt virheen annokseni kanssa sitä on pahoiteltu niin, että mieleni on tehnyt alkaa lohduttamaan tarjoilijaparkaa, ettei tämä nyt niin vakavaa ole. Huonossa sen huomaa ehkä pienestä kotikutoisuuden vaikutelmasta mutta minusta se on vain sympaattista.

Ruoka, 9+
Japanilaisten ruokien asiantuntijat ja hifistelijät ovat erikseen enkä edes väitä kuuluvani heihin. Olen kuitenkin kiertänyt valtaosan Helsingin japanilaisista ravintoloista ja tämä kuuluu ehdottamasti parhaimmistoon ja vielä kun otetaan hintataso huomioon Len's ravintolan ei tarvitse hävetä lainkaan ruokiaan. Listalla on sushien lisäksi monia muita mielenkiintoisia japanilaisia ruokia.

Palvelu, 9+
Palvelun ystävällisyydestä ja yrittämisestä antaisin jopa enemmän arvosanaksi mutta joskus palvelussa vain kestää liikaa, mikä onkin ainoa miinuspuoli ravintolassa. Yhteenvetona siis ystävällinen ja sitoutuneen oloinen henkilökunta mutta valitettavasti ehkä hieman kiireinen välillä.

Ulkoasu ja viihtyvyys, 9-
Pidän ravintolan yksinkertaisesta ja rauhallisesta vaaleasta sisustuksesta. Vaaleat läpikuultavat valaisimet haluisin jopa omaan kotiini. Ainoana miinuksena on tilan ahtaus. Tunnelma ravintolassa on intiimi niin hyvässä kuin pahassa. Naapuripöydässä ei edes hyvällä tahdolla voi olla kuulematta muiden keskustelua.