keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Bistro Gimis - Hotelliravintolaksi ihan jees, jopa vähän tuttavallinen

Bistro Gimis on Hietalahdessa sijaitsevan Radisson Blu Seasiden hotelliravintola. Bistro Gimis on hotelliravintolaksi kuitenkin aika kiva. Yleensähän hotelliravintolat ovat varsin mitäänsanomattomia. Bistro Gimisin suurimpia etuja ovat:
  • Rauhallinen terassi Hietalahdenrannassa. Terassi ei ole aivan rannassa mutta merinäköala on kuitenkin.
  • Tila on jotenkin saatu tilanjakajilla sellaiseksi, että se toimii oli sali täynnä tai lähes tyhjä.
  • Palvelu on persoonallisempaa kuin hotelleissa yleensä. 
Vaikka kehunkin Bistro Gimisiä tämä ei ole kaupallinen yhteistyö. Kuten ei mikään kirjoittamani juttu. Kaupallista yhteistyötä teen vain bannerien ja selkeiden mainosten kautta. Niistä saan rahaa mutta kaikki blogikirjoitukset kirjoitan ihan omasta päästäni ilman kaupallisia vaikutteita.

tiistai 23. kesäkuuta 2020

Helsingin venäläiset ravintolat - Ravintola Troikan ja Kasakan perilliset

Helsingin venäläiset ravintolat ovat harventuneet viime vuosina niin, että Saslik on ainoita jäljelle jääneitä laadukkaampia venäläisiä ravintoloita sen jälkeen, kun ravintolat Troikka ja Kasakka lopettivat toimintansa. BlinIT ja Alenka Home Food ovat mielenkiintoisia venäläisiä ravintoloita, jotka otin arviointilistalle ja julkaisen niistä jutut heti, kun olen vieraillut näissä Helsingin venäläisissä ravintoloissa.


maanantai 22. kesäkuuta 2020

Fylla's kokemuksia

Hietalahdenrannassa aivan Hietalahdentorin kupeessa on liiketila, jolla on pitkät perinteet ravintolatoiminnasta. Suurimmalle osalle pidemmän linjan helsinkiläisistä tila muistuu mieleen Ravintola Salvena. Ravintola Salve toimi tiloissa kunnes joitakin vuosia sitten se taloyhtiön, Royal Ravintoloiden ja HOK-Elannon omituisessa tekijänoikeusriidassa vaihtoi sijainnin toiselle puolelle Hietalahdentoria. Tämän jälkeen paikalla kävi parikin kokoilua mutta juuri ennen koronaikoja tiloihin ehdittiin avata Fylla's niminen ravintola, jonka peräosa toimii myös sporttibaarina.

Ravintola Fylla's ruoka kokemuksia - 9-
Fylla's on onnistuneesti pitänyt ruokalistan simppelinä ja toimittaa keittiöstä tasalaatuisesti sporttibaarihenkeen sopivia simppeleitä annoksiaan.

Ravintola Fylla's palvelu kokemuksia - 9 
Olen asioinut Fylla's:ssa nyt tämän vuoden aikana sekä normioloissa että poikkeusaikojen erityisjärjestelyiden vallitessa. Aina kaikki ei ole sujunut ihan moitteettomasti mutta paikassa on rehti ja ystävällinen meininki ja kaikki pienet erheet on korjattu aina sujuvasti ilman selittelyjä. Kokonaisuutena paikasta on jäänyt positiivinen fiilis.

Ravintola Fylla's sisustus ja viihtyisyys - 9+
Sporttibaari ja ruokaravintola tyylien yhdistely on vaikea taitolaji kumartamatta liikaa toiselle ja pyllistämättä toiselle. Fyllasissa tässä on onnistuttu mielestäni varsin mainiosti. Paikassa ei tunne olevansa väärässä paikassa tuli sitten syömään tai nauttimaan olutta futismatsin kanssa. Parempiin pisteisiin panostaisin terassiin vielä nykyistä enemmän.