torstai 27. kesäkuuta 2013

Ravintola Troikka - Hyvä venäläinen ravintola Helsingissä Etu-Töölössä

Ravintola Troikka on perinteikäs jo vuodesta 1968 toiminut ravintola Helsingin Etu-Töölössä Caloniuksenkadulla. Ravintola Troikka on kesäkauden suljettu lomien ja taloyhtiön remonttien vuoksi mutta ehdin piipahtaa ravintolassa ennen sen jäämistä kesätauolle.

Ruoka 9+
Ravintola Troikan ruoka on maultaan erinomaista ja taidolla tehtyä venäläistä ruokaa. Ravintola Troikka näyttää tarjoilevan takuuvarmalla ammattitaidolla hyvin tehtyä venäläistä ruokaa. Hintatasoltaan ravintola ei ole edullinen mutta laatuunsa nähden sitä ei voi kalliinakaan pitää.

Palvelu 9+
Ravintola Troikan palvelusta vastaavat selvästi pitkän linjan kokeneet miestarjoilijat. Heidän ammattitaitonsa on selvästi hyvää ja palveluasenne ravintolan tyyliin hyvin sopiva. Toki he ovat myös tietyllä tavalla omanarvontuntoisia eli typeriin toiveisiin ja kysymyksiin saattaa saada ivallista huumoriin peitettyä palautetta.

Viihtyisyys 9+
Siisti ja hyvin venäläiseen ravintolaan sopiva sisustus.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Ravintola Meche - Ravintola Mechelininkadulla

Oman kuvailunsa mukaan Ravintola Meche on kortteliravintola ja alueen kantakapakka. Ravintolaan on sen oman mainsolauseen mukaan helppo tulla viinille, pienelle naposteltavalle töiden jälkeen, tapaamaan ystäviä tai nauttimaan puheensorinan täyttämää illallista. Osittain tämä onkin totta mutta loppujen lopuksi ravintolan haastava hinnoittelu tekee siitä oikeamman ja hienomman ravintolan kuin mitä mainospuheet kertovat.

Ravintola Meche arvostelu, ruoka 9+
Antaisin ravintola Mechen pääruuille jopa paremmankin arvosanan mutta alkupalojen joukossa olen saanut sekä erinomaisia onnistumisia että ihmeellisiä floppeja. Siksi kymppi ei tule tämän ravintolan kanssa kyseeseen. Kokonaisuuteena kuitenkin hyvää tasoa.

Ravintola Meche arvostelu, palvelu 8+
Ravintola Meche ei useinkaan paikalla käydessäni ole ollut läheskään täynnä ja henkilökunnalla olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla hyvin aikaa keskittyä asiakkaaseen mutta siltä ei aina ole näyttänyt. Toki perusasiat pavelussa ovat toimineet mutta jotenkin asiakkaana on jäänyt kuva, että pöydässä asiakkaan luona käynti on ollut liian usein tarjoilijalle välttämätön paha, joka on pitänyt hoitaa jonkun muun homman välissä.

Ravintola Meche, viihtyisyys 8+
Ravintola Mechen sisustus on ehkä se osa, jossa mainostettu kortteliravintolamaisuus tulee eniten esiin. Tumma yleisvaikutelma ei ole kuitenkaan synkkä sillä ikkunapinta-alaa ja peiliä on paljon.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Ravintola Lungberg - Entinen Old Anchor uusi ravintola

Punavuoressa Pursimiehenkadulla sijainnut ravintola Old Anchor on talven aikana vaihtanut isäntää ja uusi ravintoloitsija on löytynyt tähän legendaariseen ravintolatilaan Korkeavuorenkadun Lungin pitäjästä. Ainakin vielä hiljattain ilman nimikylttejä nimettömänä auki ollut ravintola on ainakin ravintola Lungin sivuilla nimetty Lungberg-nimellä. Lungberg on loistava yhdistelmä Ravintola Lungista ja paikasta Rödberg.

Ruoka 9
Lungin pitäjien uusi ravintola Pursimiehenkadulla on ruokalistasta päätellen aavistuksen laajempi valikoimaltaan ja annoksissa on haettu enemmän haastavuutta kuin Lungissa mutta silti paikkaan on selvästi tavoiteltu samaa rentoa kortteliravintolatunnelmaa kuin Lungiinkin. Ruoka-annokset olivat juuri oikeanlaisia ja riittävän hyviä rentotunnelmaiseksi tarkoitettuun ravintolaan. Valkoisten liinojen paikat ovat sitten asia erikseen.

Palvelu 8+
Palvelun hieman erikoinen aloitus pitänee ainakin osin laittaa paikan uutuuden piikkiin. Ravintolassa palvelua hoiti käydessäni kaksi tarjoilijaa yrittäjän lisäksi mutta nämä kaksi muuta olivat paikassa selvästi aivan hukassa. Käytännössä ravintoloitsija itse hoiti 80% tarjoilusta ja tästä syystä palvelu ei ollut ihan vielä parhaassa vauhdissa. Kunhan henkilökunta pääsee samaan rytmiin kuin Lungin reipas meininki on paikka varmasti palvelultaan samaa tasoa kuin Lungikin eli reippaan ripeä ja rohea.

Viihtyisyys 9-
Ensimmäinen asia mikä paikasta tulee mieleeni on valo. Pimeää pubitunnelmaa tavoitelleen Old Anchorin ikkunateippausten poistaminen ja baaritiskin siirto ikkunan edestä on tehnyt paikasta aivan kuin uuden. Miinus ysin perään tulee valkoisesta kaakelista, joka omasta mielestäni kuuluisi enemmän saniteettitiloihin, vaikka sitä toki paljon ravintoloissa käytetäänkin.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Korealainen ravintola Helsinki arvostelu - Korea House - Helsingin ainoa korealainen ravintola

Korea House lienee Helsingin ja mahdollisesti koko Suomen ainoa korealainen ravintola. Korealainen ruoka on mausteista mutta ei välttämättä mitenkään suuta polttavan tulista eli maustekammoisillekin löytyy korealaisesta ravintolasta syötävää. Hintatasoltaan korealaiset ravintolat ovat yleensä kohtuullisia ja niin myös Korea House. Toki paikkakin on hieman jo parhaita päiviään nähnyt mutta toki siistissä kunnossa pidetty. Korea Housea pidetään selvästi yllä ahkeralla ja kunnianhimoisella työllä.

Korea House arvostelu, ruoka 9
Korea Housen ehdottomasti paras puoli on ruoka. Sijainniltaan, tiloiltaan ja palvelultaan se on keskikastin yläpuolelle asettuva aasialainen ravintola mutta ruoka nostaa sen selvästi keskikastin yläpuolelle hintatasoonsa nähden. Korea Housen pääruuat maksavat 15-20€ ja ovat hintansa arvoisia. Take away -annoksina korealaista ruokaa saa tätäkin edullisemmin.

Palvelu 8+
Korea Housen palvelusta ei oikeastaan ole hirveä erityistä sanottavaa. Minusta se kuuluu aasialaisten ravintoloiden parempaan ryhmään muttei ole koskaan herättänyt suuria tunteita suuntaan tai toiseen.

Viihtyisyys 8+
Tila on toki hieman vanha mutta siistinä pidetty ja ravintolasali sopii teemaltaan hyvin ravintolan hintatasoon ja tyyliin.