keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Bistro Gimis - Hotelliravintolaksi ihan jees, jopa vähän tuttavallinen

Bistro Gimis on Hietalahdessa sijaitsevan Radisson Blu Seasiden hotelliravintola. Bistro Gimis on hotelliravintolaksi kuitenkin aika kiva. Yleensähän hotelliravintolat ovat varsin mitäänsanomattomia. Bistro Gimisin suurimpia etuja ovat:
  • Rauhallinen terassi Hietalahdenrannassa. Terassi ei ole aivan rannassa mutta merinäköala on kuitenkin.
  • Tila on jotenkin saatu tilanjakajilla sellaiseksi, että se toimii oli sali täynnä tai lähes tyhjä.
  • Palvelu on persoonallisempaa kuin hotelleissa yleensä. 
Vaikka kehunkin Bistro Gimisiä tämä ei ole kaupallinen yhteistyö. Kuten ei mikään kirjoittamani juttu. Kaupallista yhteistyötä teen vain bannerien ja selkeiden mainosten kautta. Niistä saan rahaa mutta kaikki blogikirjoitukset kirjoitan ihan omasta päästäni ilman kaupallisia vaikutteita.

tiistai 23. kesäkuuta 2020

Helsingin venäläiset ravintolat - Ravintola Troikan ja Kasakan perilliset

Helsingin venäläiset ravintolat ovat harventuneet viime vuosina niin, että Saslik on ainoita jäljelle jääneitä laadukkaampia venäläisiä ravintoloita sen jälkeen, kun ravintolat Troikka ja Kasakka lopettivat toimintansa. BlinIT ja Alenka Home Food ovat mielenkiintoisia venäläisiä ravintoloita, jotka otin arviointilistalle ja julkaisen niistä jutut heti, kun olen vieraillut näissä Helsingin venäläisissä ravintoloissa.


maanantai 22. kesäkuuta 2020

Fylla's kokemuksia

Hietalahdenrannassa aivan Hietalahdentorin kupeessa on liiketila, jolla on pitkät perinteet ravintolatoiminnasta. Suurimmalle osalle pidemmän linjan helsinkiläisistä tila muistuu mieleen Ravintola Salvena. Ravintola Salve toimi tiloissa kunnes joitakin vuosia sitten se taloyhtiön, Royal Ravintoloiden ja HOK-Elannon omituisessa tekijänoikeusriidassa vaihtoi sijainnin toiselle puolelle Hietalahdentoria. Tämän jälkeen paikalla kävi parikin kokoilua mutta juuri ennen koronaikoja tiloihin ehdittiin avata Fylla's niminen ravintola, jonka peräosa toimii myös sporttibaarina.

Ravintola Fylla's ruoka kokemuksia - 9-
Fylla's on onnistuneesti pitänyt ruokalistan simppelinä ja toimittaa keittiöstä tasalaatuisesti sporttibaarihenkeen sopivia simppeleitä annoksiaan.

Ravintola Fylla's palvelu kokemuksia - 9 
Olen asioinut Fylla's:ssa nyt tämän vuoden aikana sekä normioloissa että poikkeusaikojen erityisjärjestelyiden vallitessa. Aina kaikki ei ole sujunut ihan moitteettomasti mutta paikassa on rehti ja ystävällinen meininki ja kaikki pienet erheet on korjattu aina sujuvasti ilman selittelyjä. Kokonaisuutena paikasta on jäänyt positiivinen fiilis.

Ravintola Fylla's sisustus ja viihtyisyys - 9+
Sporttibaari ja ruokaravintola tyylien yhdistely on vaikea taitolaji kumartamatta liikaa toiselle ja pyllistämättä toiselle. Fyllasissa tässä on onnistuttu mielestäni varsin mainiosti. Paikassa ei tunne olevansa väärässä paikassa tuli sitten syömään tai nauttimaan olutta futismatsin kanssa. Parempiin pisteisiin panostaisin terassiin vielä nykyistä enemmän.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Ravintola Werner kokemuksia

Ravintola Werner on Bulevardilla vanhassa Werner Söderströmin talossa sijaitseva ravintola. Hintatasoltaan Werner on siellä kalliimmassa päässä paikoista, joihin kuitenkin vielä mennään omalla rahallakin. Yleisilmeeltään ravintola on siisti ja yksinkertaisen skandinaavinen. Alla tarkemmin kokemuksia ravintola Werneristä.

Ruoka, 9+
Alkuruuat, pääruuat ja jälkiruuat kaikki tasapainoisia kokonaisuuksia. Ravintolan juttuna on avotulella grillaaminen eli painotus on ymmärrettävästi kaloissa ja lihoissa. Pääruokien hinnat vaihtelevat 23-36 euron välillä eli toki tällä hintaa niiltä tuleekin jo odottaa laatua. Arvionnin kannalta olisi kiva kun voisi nostaa esiin yksityiskohtia mutta oikeastaan paikan teki hyväksi se, että oikeastaan kaikki oli keskimääräistä parempaa. Ei unohtumattomia huippuhetkiä mutta ehdottoman maukkaita kaikki.

Palvelu, 9-
Palvelussa ravintola Wernerissä on yritystä mutta toteutus ei ole yhtä tasalaatuista salissa kuin keittiössä. Jos ruuat olivat tasaista 9+ tasoa kauttaaltaan, palvelussa sen sijaan oli huippuhetkensä ja vaivaannuttavat tilanteensa. Keskiarvo kallistuu kuitenkin positiivisen puolelle. Erityisesti kannattanee mainita, että viinisuosituksia pidin hieman erikoisina mutta loppujen lopuksi sieltä saatii yhteistuumin valittua sopiva viinikin pöytäseurueellemme.

Viihtyisyys, 9-
Viihtyisyyteen vaikuttaa ravintola Wernerissä merkittävästi mihin aikaan vierailet ja miten täynnä ravintola on. Ravintola on sinänsä erittäin siisti ja vaalean tyylikäs mutta pöydät ovat tiiviisti ja suosittuina ajankohtina ravintola Werner ei ole paikka, jonne kannattaa mennä käymään intiimejä keskusteluja tai juttelemaan liikesalaisuuksia. Jos liian lähellä olevat naapuripöydät kammostuttavat, ei kannata mennä ravintola Werneriin, kun se on täynnä.

Menisinkö uudestaan? ehkä, joo ihan jees. Tuliko vierailulla tunne, että tänne on pakko päästä uudestaan? ei oikeastaan. Aika näyttää riittääkö ravintola Wernerin suoritus houkuttelemaan asiakkaita pidempään.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Ravintola Pompier lounas Albertinkatu

Ravintola Pompier Albertinkadun lounas on tarjolla arkisin klo 11-14 ja se tarjoillaan ravintolassa, jonne paikkaa ja aluetta heikommin tuntevan on vaikea eksyä vahingossa. Edes Ravintola Pompierin kyltit kadulle eivät kerro välttämättä siitä, että tarjolla on varsin laadukasta lounasta historiallisessa ravintolasalissa. Ravintola Pompier sijaitsee vanhassa palokunta (VPK) rakennuksessa ja sisustus esitteleekin pelastustoimen historiaa ja esineistöä. Ruoka vaihtoehdot Pompierissa ovat lounaalla joko lämmin ruoka noutopöydästä ja lisukesalaattipöytä tai runsaampi pääruokasalaattipöytä sekä keitto. Kahvi/tee kuuluvat lounaiden hintaan. Laadultaa Pompier on noutopöytälounaaksi erittäin hyvää ja paikan ainoana miinuspuolena onkin sen ruuhkaisuus syrjäisestä sijainnista lukuunottamatta. Ehkäpä se nykyinenkin mainoskyltti kadulta pitäisi ottaa pois, että syömään mahtuisi 12 aikaan.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Levain Bakery Eatery

Tomi Björckin ja Matti Wikbergin BW-Restaurants avasi hiljattain Punavuoreen Kankurinkatu 6 osoitteeseen uuden Levain Bakery Eatery -paikkansa. Levainin esittelytekstin perusteella se haluaa olla punavuorelaisten rento olohuone. Tarjolla Levainissa on aamiaisia, lounaita sekä kevyttä illallista. Levain on siis konseptiltaan kovin erilainen kuin BW-Restaurantsin aiemmat illallispainotteiset ravintolat. Ensivierailulla Levain näytti olevan rento yhdistelmä kahvilaa, lounasravintolaa ja baaria. Levainiin on luontevaa poiketa ostamaan leipää tai ottamaan lasillisen tai useammankin viiniä, joko pienten ruoka-annosten kera tai ilman. Levainin aamiaista en ole vielä kokeillut mutta uskoisin paikan olevan siihen mitä omimmillaan.

torstai 15. syyskuuta 2016

Leonardo Bar Ristorante - Vain äärimmäiseen hätään ja nälkään

Leonardo Bar Ristorante sijaitsee erittäin keskeisellä sijainnilla Helsingin ydinkeskustassa Kaivopihan tuntumassa suoraan Helsingin päärautatieasemaa vastapäätä. Ilmeisesti se on niin, että tuolla sijainnilla asiakasvirtaa riittää vaikka ruoka ja tarjoilu olisi vähän sinnepäin. Leonardo Bar Ristorante ei ole läpeensä mätä turistihuijaus mutta selvästi täysin kunnianhimotonta perusmätön tarjoilua ylihintaan kulahtaneessa sisustuksessa. Jos sinun pitää äkkiä saada pizza ennen junalle menoa Helsingin keskustassa etkä jaksa mennä isojen matkatavaroiden kanssa yhtään pidemmälle, niin ehkä tuolla voi juuri ja juuri pizzan ja oluen tai lasin viiniä nauttia mutta nautinto se tuskin tulee olemaan.

Ruoka, 7
Perusitalialainen ruokalista, vaihtelevan tasoiset pääraaka-aineet, pakastevoittoiset lisukkeet ja purkkikastikkeet laatuun nähden ylihintaan, koska tällä sijainnilla näköjään voi pyytää. Jos paikassa olisi nopeampi palvelu ja edullisemmat hinnat tama saattaisi olla ok paikka sellaiseen pikaiseen vatsan täyttämiseen matkustaessa, silleen ABC-tyyliin. Siihen Leonardo on kuitenkin vähän liian hidas palvelultaan ja kallis hinnoiltaan.

Palvelu, 7
Palvelu on pääsääntöisesti vähän etäisen rutiinimaista työskentelyä. Jotkut tarjoilijat ovat aika tehokkaita mutta hymyttömiä ja toiset taas eivät herttaisesta olemuksestaan huolimatta saa oikein toivottuja asioita tapahtumaan. Isoin miinus tulee siitä, että ongelmatilanteissa homma näyttää tarjoilijoilta lähtevän välillä ihan ihmeelliseksi italialaiseksi käsienlevittelyksi ja teatraaliseksi selittelyksi. Nyt ollaan kuitenkin Helsingin ydinkeskustassa eikä Napolissa.

Viihtyisyys, 6
Näkymä ikkunoista Kaivokadulle tai toisella puolella citycenterin sisäkäytäville ja kalustus jotain perusravintolakamaa, joka oli tarjouksessa ravintolakalusteliikkeestä vuonna 1997. Tummaa puuta ja hieman tunkkainen tuoksu. Haluatteko tietää vielä jotain muuta?

Leonardo Bar Ristorantesta mieleeni tulee ehdottomasti ensimmäisenä kunnianhimottomuus. Ihan yhtä hyvin voisi oikeastaan mennä S-ryhmän ketjupaikkaan. Siellä tosin todennäköisesti on palvelu ja ruoka tasalaatuisempaa.

perjantai 26. elokuuta 2016

Ravintola Roster kokemuksia - Roster Helsinki

Roster Helsinki on Royal-ravintoloiden uudehko ravintola Helsingin Kauppatorin kupeessa vanhan Sasso-ravintolan paikalla. Rosterin kasvoina ja edustajina ovat tv:stäkin tutu Kari Aihinen ja Paul Hickman. Alla tarkemmin kokemuksia Rosterista mutta aloitetaan heti yleispäätelmällä eli hieno ja toimiva paikka!

Ruoka, 9+
Rosterin ruokailukokemus oli oikein onnistunut ja mainio. Hinnaltaan ylempää keskitasoa oleva paikka tarjoilee omassa hintaluokassaan erinomaista vastinetta rahalle. Rosterista oikeastaan paistaa se, että tässä on haettu selvästi vastinetta ja yritetään kilpailla samoista asiakkaista Tomi Björkin ja Matti Wikbergin ravintoloiden kanssa (Boulevard Social, Farang, Gaijin, Bronda). Teemallisesti Roster ei ole maantieteellisesti tai tyylillisesti painottunut vaan sitä voisi kuvailla moderniksi ruuaksi laadukkaista raaka-aineista. Alkupalavalikoima on erityisen loistava. Kahdelle henkilölle tarjoilija suositteli jaettavaksi 2-3 alkupalaa ja kolme jaettavaa alkupalaa kahdelle hengelle oli juuri sopiva isompaan nälkään. Alkuruuille olisin voinut antaa arvosanaksi lähes täyden kympin mutta pääruokien tavallisuus tiputtaa vain reiluun ysiin. Eivät pääruuat missään nimessä huonoja olleet mutta odotukset olivat korkeammalla alkupalojen jälkeen.

Aivan ehdottomasti kannatettava ja loistava asia Rosterissa on viinilista ja se, että hyvin isoa osaa viineistä voi tilata lähtökohtaisesti laseittain, 25cl karahvin, 50 cl karahvin tai koko pullon. Ainoastaan vain muutama harvinaisempi viini on myynnissä pulloittain mutta pienemmissä erissä löytyy hyvin laaja valikoima viinejä varsin vaativaan makuun.

Palvelu, 9+
Sisään tullessa palvelu oli erittäin aktiivista ja ystävällistä ja homma näytti lähtevän oikein mukavasti liikkeelle. Alkuvaiheessa tarjoilijoita pyöri tuomassa listoja ja esittelemässä alkudrinkkejä ja alkusnacksejä jopa kiusallisen tiheästi. Tilattuamme (hieman ylihintaiset) alkudrinkit tarjoilijat selvästi rauhoittuivat ja itse ruokatilauksen tekoa saimme odotella ehkä aavistuksen liian pitkään. Muuten en ehkä valittaisi tästä mutta alkuvaiheen todella aktiivisen tarjoilun jälkeen odotus tuntui pitkältä. Tämän jälkeen palvelu oli hyvin ystävällistä ja jopa aika tuttavallisen rentoa. Itselleni tämä sopi mainiosti mutta katselin viereisen pöydän vanhempaa seuruetta, joka ilmeistä päätellen olisi odottanut tällä sijainnilla ja hinnoilla olevalta ravintolalta astetta formaalimpaa palvelua.

Viihtyisyys, 8+
Helsinkiin on viime vuosina noussut niin paljon hienoja ja hyviä ravintoloita, että rima tässä hintaluokassa alkaa olla aika korkealla. Roster ei viihtyisyydeltään ja tiloiltaan ole huono mutta ei myöskään säväytä. Kaikki perusjutut ovat kunnossa: design lamput, rosteripinnoitettua pöytää, modernifiilis mutta jotkin pienet jutut häiritsevät. Esimerkkeinä seinillä olevien sähkörasioiden selvästi kiireellä tehty maalaus, joka näkyy metrien päähän vaikkei olisi sisustuksen ammattilainen ja baarin puolelle hätäisesti heitetyn näköiset (teko?)viherkasvit. Ne olisi voinut jättää muutenkin aika yksinkertaiseen tyylikkyyteen pyrkivästä paikasta pois. Ilmeisesti hauska ja harkittu yksityiskohta oli WC:ssä soiva täysin ravintolasalista poikkeava musiikki. Saniteettitiloissa soi yhdeksänkymmentäluvun kotimaista kammoretrohirvitystä. Muistaakseni Ressu Redfordia tai jotain vastaavaa.

Yhteenvetona Roster on hyvä ja hieno ravintola. Ei elämää suurempaa mutta hyvä vaihtoehto esimerkiksi Tomi Björckin ja Matti Wikbergin Brondalle ja Boulevard Socialille. Saatan mennä tänne uudestaan, kun on tarkoitus syödä semihienosti, mutta ei tämä ole sellainen, että tätä varten alkaisin järjestämään syytä lähteä syömään ulos.

maanantai 8. elokuuta 2016

Caverna - aika uskomaton kattaus lounaspöydäksi

Caverna on kesällä avattu kellariravintola Helsingin keskustassa Yliopistonkadulla. Jotkut vanhemmat ihmiset muistanevat paikan aikanaan siellä olleesta Cobacabana salsaravintola/yökerhosta. Itse kellaritilahan on valtava ja Nytin uutisen mukaan uudessa ravintolassa on 300 asiakaspaikkaa. Ravintolan omistajaksi kerrotaan Mai Nguyen ja keittiömestarina on Antti Ruotanen. Mai Nguyen on Kaupparekisterin tietojen mukaan myös Helsingin Vallilassa toimivan lounasravintola Savorin takana ja ilmeisesti samasta henkilöstä on kyse. Cavernassa sama Vallilassa toiminut lounaskonsepti on vain toteutettu pari mittaluokkaa isommin ja ravintola on auki myös iltaisin.

En ole testannut Cavernaa vielä kuin lounasaikaan joten arvioin paikan lähinnä siitä näkökulmasta.

Ruoka, 9+
Buffetruoka ei koskaan voine saavuttaa parasta arvosanaa mutta Cavernan lounasbuffet on erittäin laaja valikoimiltaan sisältäen esimerkiksi: sushia, kiinalaisia ruokia, yleensä 1-2 peruskotilounasruokaa, pizzaa, salaatteja, jälkiruokapöydän sekä kahvin/teen. Buffet on määrällisesti varmasti aivan omaa luokkaansa pääkaupunkiseudun lounasravintoloista. Laadullisesti ruoka oli yllättävän hyvää. Sushit arvioisin samalle tasolle kuin monet muutkin sushibuffet paikat, kiinalaiset ruuat olivat kasviksiltaan jopa parempia kuin kiinalaiset lounasbuffetit yleensä. Kotiruokavalikoiman liharuuat ovat olleet maistuvia. Ainoat isoimman miinuksen annan lounaspizzalle, joka maistui... ei miltään. Kokonaisuutena kuitenkin, jos tätä paikkaa arvioi lounasbuffetina, Caverna tarjoaa aika uskomattoman kattauksen verrattuna Helsingin keskustan aiempaan lounasbuffet tarjontaan.

Palvelu, 8+
Ystävällistä, asiallista ja kohteliasta. Olen asioinut paikalla vain itsepalvelulounaspöytä aikaan joten pöytiintarjoilun tasoa en pysty arvioimaan ja itsepalvelusta on vaikea antaa kiitettävää arvosanaa.

Viihtyisyys, 8+
Tippukiviviritykset ja vesiallasrakenteet voivat jakaa mielipiteitä mutta perusvärimaailma on kuitenkin aika rauhallisen vaalea ja miellyttävä. Lounaspaikaksi tila sopii mutta iltatilaisuuksista en ole ihan yhtä varma.

Tämä Yliopistonkadun ravintolatila on ollut vaikea liikepaikka monelle yrittäjälle. Onko siihen nyt saatu pidempiaikainen ravintola vai jääkö tämäkin nopeaksi kokeiluksi? Oma veikkaukseni on, että lounasravintolana paikka tulee varmasti menestymään, mikäli hinta-laatu suhdetta ei lähdetä radikaalisti huonontamaan alkuviikkojen jälkeen. Iltaravintolana menestyminen on suurempi kysymysmerkki. Itse en valitsisi Cavernaa perheen kesken ensimmäisenä illallispaikaksi mutta toisaalta, jos työelämässä pitäisi löytää paikka kymmenien ellei 100+ hengen ruokkimiseen, saattaisi Caverna isolla 300 asiakaspaikan salilla tullakin mielenkiintoiseksi vaihtoehdoksi rennompiin tilaisuuksiin. Joka tapauksessa onnea ja menestystä ja lounasta uskallan suositella varauksetta pizzaa lukuunottamatta.

torstai 7. heinäkuuta 2016

Friends & Brgrs - Semipikaruokaa - Friends & Brgrs vs. Naughty BRGR

Friends & Brgrs on pikaruokapaikan ja ravintolan risteytys, jossa tarjoillaan hampurilaisia ja hampurilaisaterioita Helsingin Mikonkadulla. Ravintola kilpailee samassa genressä esimerkiksi Naughty BRGRsin kanssa. Toki mielestäni onnistuneemmin, vaikkei Friends & Brgrs olekaan virheetön.

Ruoka, 8+
Hampurilaisravintolassa kaiken pitäisi lähteä perusasiana olevasta onnistuneesta burgerista. Valitettavasti Friends & Brgrs ei oikein pysty tuottamaan tasalaatuisesti hyviä burgereita. Välillä burgerit ovat maistuvia mutta välillä pihvit ovat olleet liiaksi poltettuja ja muu täyte selvästi kiireessä läiskäisty sämpylän väliin. Kiirettä ravintolassa nimittäin riittää sen ollessa hyvin suosittu. Eivät hampurilaiset usein huonoja ole mutta silti asia jää harmittamaan.

Palvelu, 8+
Ravintola toimii itsepalveluperiaatteella, joten arvosana pitää suhteuttaa siihen. Henkilökunta jaksaa yllättävän hyvin palvella aidontuntuisella hymyllä hektisestä työympäristöstä huolimatta.

Viihtyisyys, 8+
Siisti ja viihtyisä ravintolatila, usein aika ruuhkainen ja pöytää joutuu odottamaan ajoittain. Paljon kahden hengen pöytiä eli isommalle seurueelle erityisesti vähän tilaa tarjolla.

Kumpi on sitten parempi Friends & Brgrs vai Naughty BRGR? Kumpikaan ei saa ihan varauksetonta suosiotani mutta näistä kahdesta Friends & Brgrs on parempi tai ainakin vähemmän huono eli valitsisin sen.

Ravintola Ragu - Skandinaavisen keittiön hyvä edustaja

Ravintola Ragu Ludviginkadulla on erinomainen skandinaavisen keittiön edustaja ja kiistatta vähintäänkin hyvä ravintola (kuten tässä hintaluokassa kuuluukin) mutta tarjoaako se erinomaista vastinetta rahalle ja jotain keskivertoa parempaa. Sitä kävin selvittämässä kesälomani aluksi.

Ruoka, 9+
Ravintola Raguhan on kalliimpaa luokkaa ja hinnoiltaan oman rahan paikkojen yläpäätä ja lähinnä yritysasiakkaiden sekä erikoistilanteita juhlivien yksityisasiakkaiden suosiossa. Ravintola Ragussa on tarjolla sekä valmiita menuita että annoksia yksittäin. Päädyimmen loman alkajaisiksi ottamaan yllätysmenun. Yllätysmenu oli laadultaan erinomaista ja ruokien esillepanot olivat hienot mutta oikeastaan se yllätyksellisyys oli se mitä jäin kaipaamaan. Sisäfile on hyvä pääruoka mutta ei järin kekseliästä vaikka lisukkeet olisivatkin.

Palvelu, 8+
Palvelu oli toimivaa mutta jotenkin sellaista viran puolesta kohteliasta. Tarjoilijat selvästi tietävät miten hienossa ravintolassa kuuluu olla mutta persoona tai sydän ei oikein ollut kenelläkään mukana. Lisäksi pisteitä hieman laski se, että viinipaketin viinien tarjoilu tuli alkuruokien osalta vasta reippaasti ruokien jälkeen.

Viihtyisyys, 9
Siisti ja skandinaavinen. Paljon vaaleanharmaata. Sopii mainiosti yritysasiakkaiden ruokkimiseen ja vahvistaa skandinaavista imagoa mutta ei ole järin persoonallinen.

Onko Ragu Helsingin paras ravintola? Ei varmasti mutta selvästi parhaaseen luokkaan kuuluva paikka. Menisinkö uudestaan? Tuskin omalla rahalla, mutta kun töistä pitää valita paikka minne viedä vieraita, nousee varmasti harkintalistalle.

perjantai 6. toukokuuta 2016

Kaikki Helsingin brunssit yhdellä listalla - NYTin yhteenveto Helsingin 67 brunssia tarjoilevasta ravintolasta

Hesarin NYT-liite on tehnyt yhteenvedon kaikista Helsingissä aamiaisbrunsseja tarjoavista ravintoloista. Kaikkiaan artikkeliin on koottu perustiedot 67 eri brunssista. Jos olet etsimässä oivaa brunssia kannattaa tutustua juttuun: http://nyt.fi/a1462363378363

Muutama brunssi, jotka tuolta listalta itse haluaisin nostaa esille:
  • Cafe Pirittan brunssi kauniina aurinkoisena aamuna terassilla, Pirittan brunssi ei ole varmasti kaupungin paras mutta sijainti ja terassin näköalat ovat hienot ja brunssikin on aivan kelpo
  • Kuja Bistron brunssi on tavallaan perusbrunssi mutta salaatteihin on löydetty hyvin oma näkemys
  • Korjaamon brunssi kannattaa pitää mielessä sillä joskus on hyvä tukea paikkaa, jossa brunsseja tarjottiin jo ennen kuin brunssit tulivat muotiin
Hesarin jutussa ainakaan itselleni ei osunut silmiin Ravintola Loung3 Kolmannelta linjalta. Ehkä se on jätetty pois siksi, että se ei varsinaisesti tarjoile brunssia vaan viikonloppuisin on tarjolla aamiaishenkisiä annoksia yhdistettynä jälkiruokapöytään. Ne ovat myös erittäin oiva vaihtoehto brunssille ja suosittelen siihen tutustumista lämpimästi. Maut olivat kohdallaan.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Linnanmäen uudistuneet ravintolat kesä 2016 - American Diner kokemuksia

Perinteisesti huvipuistojen ja eläintarhojen sekä vastaavien lapsiperheiden turistinähtävyyksien ravintolat ovat hinta-laatu suhteeltaan heikoimmista heikoimpia ravintoloita. Näin on ollut vuosia Helsingin Linnanmäelläkin. Linnanmäen ravintolavalikoimassa on ollut talon oman ravintolan järkyttävän ylihintainen buffet sekä sekalaisia vaihtuvia ravintoloita kuten esimerkiksi vesilasikohusta tunnettu Hans Välimäen Midhill. Kesäksi 2016 Linnanmäen ravintolavalikoima näyttää uudistunee ja onneksi parempaan suuntaan. Mitään gourmetia ei edelleenkään ole luvassa mutta ainakin avajaisviikonlopun lauantaina kohtuullisella väkimäärällä uutuusravintola American Diner toimi aivan mainiosti. Linnanmäen uusia ravintoloita ovat 50-luvun amerikkahenkisesti sisustettu American Diner sekä italialainen Spasso Pizzeria. American Dineria pitää pörssilistattu iso ravintolaketju Restamax ja Spassoa mm. suosittujen Dylan-ravintoloiden takana oleva Soupster. Molemmat uutuudet vaikuttavat aivan kohtuullisilta ravintoloilta ja jopa hyviltä omassa sarjassaan eli tapahtuma/nähtävyysravintoloina. Itse tutustuin näistä kahdesta American Dineriin ja siitä alla tarkemmin.

Ruoka, 8+
American Diner on nimensä mukaisesti amerikkalainen 50-luvun tyylillä sisustettu burger- ja pihviravintola. Toki kasvisvaihtoehtojakin oli. American Dinerissa ei kannata odottaa mitään suuria makuelämyksiä mutta seurueemme tilaamat annokset olivat tasapainoisia ja hyvin valmistettuja ketjuravintolan tuotteita. Vertailuna voisi sanoa, että American Dinerin asiakaskokemus voittaisi monet S-ryhmän ketjuravintolat mennen tullen sekä palvelussa (ainakin hiljaisena päivänä) että maussa.

Palvelu 9+
On ehkä hieman epäreilua arvostella ravintolan palvelua sen sesongin ulkopuolella kun ravintola toimii todella pienellä volyymillä verrattuna siihen mihin sen pitää pystyä heinäkuun helteisenä sesonkihuippuna. Ainakin hiljaisena päivänä ravintolan palvelu toimi esimerkillisesti. Henkilökuntaa oli riittävästi ja palveluasenne oli kohdallaan. Vaikka ravintola oli ilmeisesti auki ensimmäistä viikonloppuaan mitään alkusekoilua ei ollut havaittavissa. Toki todelliseen testiin tarjoilijoiden asiakaspalveluasenne joutuu vasta kesäsesongissa ja nähtäväksi jää säilyykö pirteä asiakaspalveluasenne kun talo on täynnä vaativia lapsiperheasiakkaita ja melutaso korvia särkevä.


Viihtyisyys 8+
En henkilökohtaisesti ole suuri 50-luvun amerikanmeiningin fani mutta on pakko myöntää, että ravintolan sisustus ja tyyli on omassa genressään hyvin toteutettu kokonaisuus. Isoa tilaa on jaettu sopivasti pienempiin osioihin, jotta ruuhkaisinakaan päivinä tunnelma ei menisi aivan härdelliksi. Räikeä tyyli on selvästi tarkkaan harkittu yksityiskohta enkä sitä lähde arvostelemaan. Huvipuistoon hyvin sopiva valinta.

American Diner ei ole huippuravintola mutta sen ja toivottavasti myös uuden Spasso Pizzerian ansiosta ruokailu Linnanmäellä ei ole enää yhtä ahdistava ja ikävä kokemus kuin aiemmin. Luokattomasta rahastuksesta on noustu normaalien ketjuravintoloiden perustasolle.

torstai 21. huhtikuuta 2016

Foodora kokemuksia

Tavallisten ravintola-arvioiden lisäksi kirjoitan vaihteeksi ruokaa kotiin toimittavista palveluista, joista sekä Foodora että Wolt ovat näkyvästi esillä ainakin Helsingissä. Alla lyhyt arviointi ja kokemuksiani ruokaa kotiin polkupyörällä tuovasta Foodorasta.

Foodora kokemuksia - Palvelun käytön helppous
Foodoran matkapuhelinsovellus on erittäin helppokäyttöinen ja visuaalisesti ihan kivan näköinen. Ruuan tilaaminen onnistuu helposti ja maksaminen on tehty vaivattomaksi ainakin luottokortilla maksaessa. Tilauksen teko Foodoralla on minusta hiottu helpoksi ja vaivattomaksi tottumattomallekin käyttäjälle. Tilauksen tekoon asti homma sujuu siis mallikkaasti. Ainoa pieni miinus sovelluksessa on kuljetuksen seuranta sen jälkeen kun tilaus on jätetty. Tämä ei ole varsinaisesti Foodoran vika vaan todennäköisesti johtuu ravintoloiden tavasta käyttää (tai oikeastaan olla käyttämättä) sovelluksen ominaisuuksia. Foodora mahdollistaisi sen, että ravintola merkitsisi annoksen tilauksen vastaanotetuksi, valmistuksen alkaneeksi jne. Näin tilaaja tietäisi tarkalleen missä vaiheessa tehty tilaus on käsittelyssä. Kokemukseni mukaan useat ravintolat eivät käytä statuspäivityksiä oikein vaan tilauksen jälkeen sovellus ei näytä mitään etenemistä tilaukselle kunnes lähetti yhtäkkiä kuittaakin jo kuljettavansa tilausta (siis ennen kuin ravintola on edes kuitannut alkaneensa valmistaa annosta). Sitten annos saapuukin yleensä varsin ripeästi.

Foodora kokemuksia - Ravintolavalikoima ja ruuan laatu
Ruuan laadun suhteen Foodora toimii juuri niin hyvin kuin tilauksen vastaanottanut ravintola. Olen tilannut annoksia samoista ravintoloista, joissa olen käynyt muutenkin ja valtaosa annoksista on vastannut siis ravintolan normaalia tasoa. Foodoran kuljettaja/lähettien kuljetusboksit pitivät annokset talvellakin yllättävän hyvin lämpöisinä, mikä usein on kuljetuspalveluiden ongelma. Foodoran ruokavalikoiman ja ravintolalistan soisi jatkossa kasvavan. Etnistä (erityisesti aasialaista) ruokaa on varsin hyvin tarjolla samoin kuin perinteisiä pihvipaikkoja mutta modernimpaa eurooppalaista keittiötä edustavia ravintoloita toivoisin liittyvän Foodoraan valikoiman kasvattamiseksi.

Foodora kokemuksia - Palvelun luotettavuus
Tehdyistä noin kymmenestä tilauksesta kaikki yhtä lukuun ottamatta ovat tulleet perille luvatussa aikahaarukassa ja tilauksen mukaisesti. Yhden kerran ruoka oli varsin suuri pettymys mutta kun kävin testaamassa saman ravintolan paikanpäällä havaitsin, ettei vika ollut Foodoran vaan ravintolan. Yhden ainoan kerran Foodora on jättänyt toimittamatta annoksen. Tämä tapahtui ilmeisesti sesonkipiikin aikana ja syynä oli vaikeus saada lähettejä kuljettamaan riittävästi. Maksun palautus tapahtui automaattisesti ja Foodora taisi tarjota muutaman euron hyvitystä seuraavasta tilauksesta.

Kaiken kaikkiaan kokemukseni Foodorasta ovat pääosin positiivisia. Saattaisi käyttää palvelua enemmänkin jos ravintolavalikoima olisi suurempi ja monipuolisempi.

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Ravintola Loung3 - Loistava vaihtoehto aamiaisbrunssille

Ravintola Loung3  Kolmannella linjalla tarjoilee viikonloppuisin aamiais- ja lounasmenun välimaastossa olevaa pääruokalistaa sekä loistavaa jälkiruokapöytää. Late Breakfast nimellä oleva tarjoilu on tarjolla aina lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11-14. Listalla on aamiaisklassikoita kuten Eggs Benedict tai Pikelets (Pannukakkuja ja vaahterasiirappivoita). Näiden lisäksi Late Breakfast -listalle kuuluu myös hampurilaisia lihalla tai tofulla. Listalta tilattavien pääruokien lisäksi tarjolla on harvinaisen toimiva jälkiruokapöytä, jonka hintaan sisältyy kahvi.

Ravintola Loung3n Late Breakfast -listan ruuat ovat harvinaisen hyvin ja raikkaasti tehtyjä. Laadukkailla raaka-aineilla ja ripauksella omaperäisyyttä niistä on saatu hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia annoksia. Ravintoloiden jälkiruokapöydät ovat usein surullisia pettymyksiä mutta Loung3n tapauksessa jälkiruokapöytä on todella hintansa arvoinen. Palvelu oli asiallisen asiantuntevaa mutta samalla vilpittömän ystävällistä ilman turhia imarteluja. Kokonaisuutena pienessä ravintolassa oli erittäin positiivinen ja sympaattinen ilmapiiri. Pieni ja intiimi tila on käytetty tehokkaasti säilyttäen kuitenkin asiakasviihtyvyys.

Hinta-laatu suhteeltaan Helsingin ravintoloiden parhaimmistoa ainakin tällä hetkellä.

perjantai 12. helmikuuta 2016

Naughty BRGR arvostelu

TV-ohjelmista tutun Akseli Herlevin Naughty BRGR:n piti muuttaa helsinkiläisten käsitys burgereista ja tarjota Helsingin parhaita hampurilaisia. Ravintolan vastaanotto on ollut kovin ristiriitainen ja yllättävän negatiivinen. Siksipä päätin käydä testaamassa, mistä kenkä arvostelijoilla puristaa vai onko paikka niin epäonnistunut.

Ruoka, 9
Naughty BRGR taisi sortua liikaan uhoon alkumetreillä. Testaamani Naughty BRGR:n hampurilaiset eivät ole missään nimessä huonoja mutta kun paikka on mainostanut itseään aivan uudenlaisena niin pettymys on ymmärrettävä. Ysin vähän keskivertoa parempia hampurilaisia Helsingistä saa monesta paikkaa eli mainoslauseet, jostakin uudentasoisesta hampurilaisesta ovat katteettomia. Hampurilaissämpylöistään paikka on saanut paljon kritiikkiä ja ne ovat omalla tavallaan aika kotikutoiset mutta itse pidin niistä. Hampurilaisen pihvi on kohtuullisen mehevä ja lisukkeet ok mutta mitään ylisanoja ne eivät minussa herätä.

Palvelu, 7
Rutiinilla hoidettua asiallista tiskiltä tilaamista ja piippaavan hälyttimen soidessa voit noutaa burgerisi. Homma toimii mutta hinnat ovat palvelukonseptiin nähden vaan liian korkealla. Itsepalvelu on ok jos asiakas saa siitä vastineeksi jotain: edullisemmat hinnat tai nopeamman palvelun lounaalla jne. Nyt asiakas palvelee itse itsensä mutta ne edut jäävät vähän hämärään.

Viihtyisyys, 7
Olisi typerää haukkua kolkoksi ja kylmäksi paikkaa, jossa se on selvästi tyylivalinta mutta jokin siinä tuntuu epäviihtyisältä. Koko homma lienee ajateltu niin, että simppeli ja karu tila korostaa sitä, että paikkaan tullaan maukkaiden burgerien vetovoiman vuoksi. Vähän niin kuin ihmiset käyvät Hietaniemen kauppahallissa Roslundin myymälässä tilaamassa ja syömässä hampurilaisia. Naughty BURGR tapauksessa se homma kaatuu siihen, että ruoka ei nosta asiakaskokemusta sinne taivaalliselle tasolle ja kun ruoka on pettymys alkaa ravintolan tilakin ärsyttämään.

Yhteenveto: Ihan ok mutta se ei taida riittää kun odotukset oli hinattu ennen avajaisia liian korkealle ja hinnat sen mukaisesti. Aionko mennä vielä arviointikertojen jälkeen? Tuskin suunnitellusti jaksan ikinä nähdä vaivaa päästäkseni sinne. Jos satun nälkäisenä olemaan kulmilla kun paikassa on tilaa saata poiketa vähän samaan tapaan kuin ihmiset ajautuu pikaruokapaikkoihin. Sellaisen kävijäkunnan kannalta ravintolan sijainti vaan on liian syrjässä suurista ihmisvirroista.

maanantai 30. marraskuuta 2015

Mikä on Helsingin paras ravintola?

Kirjoitettuani lukuisia ravintola-arvosteluja saan säännöllisesti kysymyksiä aiheesta: Mikä on Helsingin paras ravintola? Aihe on tietysti vaikea, sillä erilaiset ravintolat ovat hyviä erilaisiin tilaisuuksiin. Toiset ovat hyviä palvelemaan isoja yritysseurueita, toiset hyviä romanttiseen parisuhdeiltaan ja kolmannet nopeita herkulliseen nälän poistamiseen. Alla kuitenkin hieman vastauksia siihen mikä on Helsingin paras ravintola?

Helsingin paras ravintola sosiaalisessa mediassa?
Katsotaan mitkä ovat Helsingin parhaita ravintoloita sosiaalisen median arvostelusivujen arvioissa. Kaksi isointa ravintola-arvostelu sivustoa ovat Tripadvisor ja kotimainen eat.fi.

Helsingin paras ravintola Tripadvisorissa?
Tällä hetkellä Helsingin paras ravintola Tripadvisorissa on Casa Italia. Casa Italia on hyvin pieni Bulevardilla sijaitseva italialainen kevyttä purtavaa tarjoileva ravintola. Casa Italia on hieno paikka omankin kokemukseni mukaan mutta se ei tilojensa ja tyylinsä puolesta sovellu läheskään kaikkiin tilanteisiin. Hieman monipuolisempia ravintoloita ovat Tripadvisorin kakkosena oleva Passio Keittiö ja Baari sekä kolmossijan Ragu. Nelosena oleva Ask on myös mainio ravintola.

Helsingin paras ravintola Eat.fi:ssä?
Eat.fi:ssä kun rajaa Helsingin keskustan ja sen lähiympäristön ja katsoo ravintoloita, joilla on yli viisi arvostelua, nousee parhaaksi ravintolaksi uusi tulokas. Albertinkadulla kasvipohjaista pohjoismaalaista kortteliruokaa tarjoava Grön. Grönin arvostelujen keskiarvo on tasan viisi eli asteikon maksimit mutta kannattaa pitää mielessä, että ravintolalla on vasta kasassa juuri tuo viisi arvostelua, jotka tarvitaan keskiarvon julkistamiseen palvelussa. Hyvällä ravintoloitsijalla on aina sen verran kavereita, että he varmistavat ravintolalle positiivisen aloituksen sosiaalisessa mediassa. Erityisesti huomiota kiinnittää se, että Grönin arvostelleet arvioijat ovat kaikki arvostelleet ravintolan kahden päivän aikana 20 ja 21.11 ja sen jälkeen arvioita ei ole lainkaan. Lisäksi Grönin arvostelijat eivät ole juurikaan muita arvosteluja tehneet (Eat.fi:ssä näkee onko sama arvioitsija arvioinut muitakin ravintoloita). Pääosa Grönin arvioista on vierailijoilta, joilla ei ole lainkaan tai vain yksi toinen ravintola-arvio. Eat.fi kakkossijaa pitää lounaskahvila Cafe Tracadero ja kolmossijaa kasvisravintola Zucchini. Zucchinin on arvioinut kymmeniä ellei satoja henkilöitä eli sen keskiarvoa voi jo pitää Gröniä luotettavampana.

Omista arvioistani puuttuu vielä liian monta hyvää ravintolaa, että uskaltaisin esittää oman mielipiteeni siitä, mikä on Helsingin paras ravintola. Palaan aiheeseen kun suurempi osa hyvistä ja potentiaalisesti parhaista Helsingin ravintoloista on arvioitu.

perjantai 27. marraskuuta 2015

Shanghai Cowboy - Meksikolaista katuruokaa ja übercocktaileja Mikonkadulla

Shanghai Cowboy nimestä joku saattaisi suunnata maantieteellisen makumatkansa Aasian suunnalle mutta ravintolan keittiön inspiraation lähteet ovat kuitenkin Väli-Amerikassa ja Meksikossa. Shanghai Cowboy sijaitsee entisessä Königin kellarissa, jossa muinoin taisi olla vanhemman väen yökerho. Shanghai Cowboy on luonteeltaan rento ravintola, jonne voi poiketa pelkille cocktaileillekin.

Ruoka 8+
Tänä tylsien ketjuravintoloiden aikana Shanghai Cowboy tarjoaa jännitystä elämään sillä, että parhaimmillaan keittiöstä tulee erittäin onnistuneita annoksia mutta välillä annokset aiheuttavat syöjässään enemmän hämmennystä kuin makunautintoa. Hintataso on juuri ja juuri laadun kanssa samalla viivalla. Ellei kaupungissa olisi niin monia parempiakin meksikolaisia ravintoloita saattaisin kehua enemmänkin.

Palvelu 8
Kun paikan sisustus ja ruoka ovat aika sielukkaita niin palvelulta toivoisi myös samaa. Paikan palvelu on sen oloista, että sitä pyöritetään vaihtuvalla vuokratyövoimalla, joka sinänsä hallitsee asiakaspalvelun perusteet mutta ei välttämättä ole mitenkään sitoutunut paikkaan. Ehkä näin ei ole mutta kovin etäinen fiilis jää.

Viihtyisyys 9+
Meksikolaiseen ravintolaan sopivan karu ja outo sisustus. Tilaa joku voisi pitää sokkeloisena mutta itse pidän siitä, että paikka ei ole avointa hallia, jossa kaikkien naapuripöytien keskustelut kuuluvat koko ravintolalle.

Yhteenvetona viihtyisä mutta ei mikään lempiravintolani Helsingissä. Milloin ehkä menisin seuraavan kerran? Esimerkiksi työporukalla, jos pitäisi saada rento ravintola, jossa osa syö ja osa nauttii vain juomia.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Uusi Primula Scandinavian Bistro (Skiffer ravintoloiden uudistama Primula)

Helsingin Viiskulmassa jossain Eiran ja Punavuoren rajamailla sijaitseva Ravintola Primula tuli uudelleenarvioitavaksi kun Skiffer-ravintolat osti sen ja remontoi kesällä niin, että ravintola on avannut nyt syyskuussa uusin mutta silti perinteikkäin elein. Aivan ensiksi pitää sanoa, että uusi omistaja on ehkäpä onneksi pitäytynyt ravintolan perinteikkäässä historiassa ja muutoksia on haettu varsin pienin viilauksin. Hyvä näin.

Ruoka, 9-
Ravintola Primulan ruoka on aina ollut riittävän hyvää, jotta lähellä asuvat ovat käyneet siellä mutta toisaalta en usko, että juuri kukaan muualta kaupungista lähtee seudulle pelkästään syödäkseen Primulassa. Hyvää mutta ei mitenkään erityisen sykähdyttävän kekseliästä. Ainakin useimmille tuntemilleni ihmisille Primulaan syömään meno on sellainen varma valinta. Sinne mennään kun halutaan syödä rennossa mutta kuitenkin siistissä paikassa vaivaton lounas tai illallinen. Tätä samaa perinnettä uusikin ravintoloitsijayritys jatkaa.

Palvelu, 9+
Palvelu Primulassa on aina ollut riittävän hyvää siihen, että siellä on viihtynyt mutta uusi omistaja näyttää tuoneen hieman lisää intoa ja intensiteettiäkin. Toivottavasti se säilyy eikä ole alkuinnostusta.

Viihtyisyys, 9
"Kortteliravintola +" -sarjan viihtyisä mutta yllätyksetön sisustus. Pisteet siitä, että ravintolan vanha mainosvalo historiasta on entisöity ja tuotu sisälle muistuttamaan ravintolan pitkästä historiasta. Riittävän siisti myös epävirallisempiin business-tapaamisiin mutta pääasiassa perheiden ja kaveriporukoiden ravintola.

Kiitos uudet omistajat ja uusi ilme. Ette tuottaneet pettymystä mutta ehkä joku uusi catch olisi pitänyt löytää, että houkuttelisi uusiakin asiakkaita enemmän. Primulan vanhat asiakkaat ja ystävät varmasti jatkavat asiointia edelleen.

torstai 27. elokuuta 2015

Hernesaarenrannan Hanko Sushi - Vain maiseman ja paikan vuoksi

Hernesaarenrantaan rakennettu uusi viihde ja ravintolakeskus sisältää myös Hanko Sushi -ketjun ravintolan. Hernesaarenrannan Hanko Sushi oli ehkä koko kesälomani heikoimpia ravintolakokemuksia joten se lienee julkaisun arvoinen.

Ruoka, 5-
Hanko Sushi ketjuhan on massamaisen sushituotannon ketju ja menin paikkaan tietäen, että sushi tuskin on parasta mahdollista mutta toisaalta harvoin Hanko Sushit ovat olleet aivan kamaliakaan. Lähinnä tusinasushia hieman ylihintaan. Kauppakeskuksissa pikaista ruokapaikkaa etsiessä ne ovat joskus tilanteeseen ihan sopiviakin. Samalla ajatuksella suhtauduin Hanko Sushiin tälläkin kertaa kun menimme Hernesaarenrannan paikkaan. Tilatessa kassahenkilö aloitti kertomalla, että he eivät sitten enää tee mitään tilauksesta vaan ruoka-annos olisi valittava muutamasta valmiiksi tehdystä take-away lajitelmasta. Päädyimme ottamaan porukalle muutamia erilaisia lajitelmia, jotka olivat selvästi seisseet valmiina rasioissa jo jonkin aikaa. Lisäksi kiinnitin huomiota, että rasiat olivat lämpimässä kassan vieressä pöydällä eivätkä edes kylmäsäilytyksessä. Terveystarkastaja saattaisi sanoa jotakin kalan oikeista säilytyslämpötiloista. Rohkeasti kuitenkin söimme kuivat annoksemme ja viitosen annan arvosanaksi ihan siitä ilosta, että vältyimme ruokamyrkytykseltä.

Palvelu, 5
Oikeastaan tuota ei pitäisi edes kutsua ravintolaksi. Jos kerran myydään valmiiksi take-away pakkauksissa olevia annoksia voisin yhtä hyvin käydä ostamassa ne paikallisesta S-marketista tai Stockan herkusta. Siellä ne sentään säilytetään kylmässä eikä pienen merenrantaan laitetun myyntikontin helteisen kuumalla pöydällä. Paikalla ainoana näkynyt kassahenkilö ei hänkään edustanut parasta mahdollista asiakaspalvelukulttuuria vaan lähinnä töksäytti aloituksen: "Emme tee sitten enää annoksia vaan näistä valmiista pitää valita...". Jos kerran paikkaa ei kannata pitää enää kunnolla auki iltaisin, eikö sen voisi sitten rehellisesti sulkea eikä pitää tuolla tapaa puoliksi auki. Ja siis emme olleet mitenkään viimeisellä minuutilla asioimassa vaan viralliseen sulkemisaikaan oli lähes tunti aikaa.

Viihtyisyys, 8+
Hernesaarenrannan terassihan on teoriassa loistava ajatus ja Helsinki kaipaa tällaisia merellisiä kesäisiä ravintolapaikkoja. Aurinkoisena iltana paikka on kaunis ja merinäköala tuo hienoa tunnelmaa. Valitettavasti paikka oli vain törkyisen sottainen. Ilmeisesti siivoushenkilökunta vaan on alimitoitettu paikan asiakasmääriin sillä pöydät olivat roskaisia ja sottaisia. Lisäksi kontteihin rakennetut ravintoloiden myyntitiskit ovat vähän halvan oloisia. Paikkaan sopisi sellainen tietty industrial-meininki ja konttitiskitkin saattaisi saada tyylikkäiksi mutta nyt ne ovat vaan lähinnä halvan oloisia, toisin kuin myytävien tuotteiden hinnat. Juomaan ja viihtymään tuleville asiakkaille paikka saattaa olla ok mutta ruokailijoille ei mikään elämys. Käyn Hernesaarenrannassa varmasti jatkossakin (ja olenkin käynyt tämänkin jälkeen) mutta tuskin ruokailemassa. Hinta ja laatu vaan eivät kohtaa lähellekään.