maanantai 19. joulukuuta 2011

Helsingin ravintolat: BarCelona

BarCelona on Helsingin Aleksanterinkadun ja Pohjoisesplanadin välisellä sisäpihalla (sama missä König ja Rafaello esimerkiksi) oleva espanjalainen tapasravintola/baari. Barcelona on oivallinen paikka esimerkiksi pienelle janoiselle seurueelle, jossa osa haluaa syödä ja osa vain nauttia juomia.

Ruoka 7-
Barcelona tarjoaa varsin keskinkertaisen lounaan lisäksi ilta-aikaan tapaksia. Tapasvalikoima on tuttuja espanjalaisia perustapaksia ja annokset eivät useinkaan ole erityisen maukkaita. Positiivisena puolena mainittakoon, että hyvin valittuna kolmen tapaksen aterialla saa pienen nälän lähtemään sillä annokset ovat kohtuullisen kookkaita tapaksia.

Palvelu 7+
Baarimaiseen tyyliin tapakset tilataan baaritiskiltä. Palvelu sinänsä on usein ihan ok mutta itsepalvelulle ei voi oikein 8 korkeampaa arvosanaa antaa ja kun ei tämä ihan täydellistä ole niin siitä tuo 7+.

Viihtyisyys 8
BarCelona ei ole kovin iso eikä liialla sisustamisella pilattu. Yksinkertainen ja puinen on vaikutelma, joka itselleni on jäänyt paikasta.